Meillä kanivyöhykkeellä ei ole vielä lunta. Eilen oli jopa kuuma puuhailla puutarhassa, vaikka toki osa lätäköistä oli jäässä. Oli valoisaakin. Puutarhasta olisi vielä löytänyt tuoretta syötävää: maa-artisokan lisäksi uutta valkosipulia sekä persiljaa. Kyllä niistä olisi keiton saanut. Saavat kuitenkin jäädä kevättä odottelemaan, sieltähän ne löytyvät. Kaikki me kaipaamme lepokautta, myös puutarhuri.

Puutarhuri on talvipesässään. Tosin valvontakäynnit tiluksilla on tarpeen. Siellä vierailee nelijalkaisten lisäksi myös kaksijalkaisia, kutsumatta. En usko, että minulla on rosvo käynyt, ennemminkin joku sp-yhdistyksen kantavista voimista. Joskin toivoisin, ettei pihallani käytäisi eikä marjapensastani leikkattaisi, eikä kivikokoelmaani koskettaisi. Ärsyttävää. Olenkin todennut, että uroksilla on isot reviirit, meillä.

Tämän talven kokeiluihin kuuluu daalian juurakon talvehdittaminen jääkaapin vihanneslokerossa. Saa nähdä miten käy.

Puutarhani tuottaa satoa paljon enemmän kuin yksi ihminen tarvitsee. Varsinkin hyvänä omenavuonna sadon sijoittaminen on vaikeaa. Tänä vuonna viinimarjoja ja vadelmia tulvi yli äyräiden. Yritän kertoa kaikille tutuille ja väliin tuntemattomillekin, että palstaltani saa hakea marjoja tai omenoita. Ja sitä oikeasti tarkoitan, enhän minä muuten sellaista sanoisi. Monien ihmisten on kuitenkin vaikea kuulla asiaa oikein.

Kaikkein karvain kursailuesimerkki on parin vuoden takaa. Kysyin kerrostalonaapuriltani, mummelilta jolla itsellään on ollut siirtolapuutarhamökki samalla alueella kuin minulla nyt, että voisinko tuoda omenia hänellekin. Vastaus oli perisuomalainen "mitä nyt meille, eihän me syödäkään enää paljon, ihan vaan jos muutaman annat". Sitten parin päivän päästä menen omenakassin kanssa ovelle ja saankin vastauksen, että me käytiin siellä teidän puutarhan omenamarkkinoilla ja ostettiin viiden kilon kassi. Minä oikeasti loukkaannuin, ikään kuin minun omenani eivät kelpaisi, mutta ostetut ihan samanlaiset kyllä. En keksi mitään muuta syytä kuin se, että ilmaiseksi vastaanottaminen on jotenkin vaikeaa. Mutta myös koen, että eipä ole minun sanomisillani mitään merkitystä.

Tänä vuonna lahjoitusongelmaa oli vadelmien kanssa. Vadelmien hakijat kursailivat ja toppuuttelivat ja kiemurtelivat kiitollisuudenvelan ja vastalahjojen kanssa. Ja taas koen, että sanon selvällä suomenkielellä, että niitä on enemmän kuin itse tarvitsen. Mutta sanomiseni sivuutetaan ja väheksytään ja jätetään huomiotta.

Niinpä ilahduin tänä viikonloppuna. Törmäsin kaukaisempaa tuttuun, jolle kerroin marja-asiani. Että olen ottanut kaiken mitä itse tarvitsen ja loput on haettavissa. Ja hän oli todellakin käynyt puhdistamassa viimeiset pensaat. Itse olin jo heittänyt toivon, että asiat voisivat hoitua noin vähällä vaivalla ja ilman maanittelua ja yllyttämistä. Kertasanomisella. Mikä helpotus.

Uusi kamera kuumottaa, mutta kuvattavaa on tähän aikaan vähän. Töitäkään ei juuri nyt ole, marjat on aroniaa lukuunottamatta jo poimittu ja omenasadossa ei ole huolta. Ruoho tosin kasvaa nyt paremmin kuin kesällä.

Daalioita minulla on toinenkin. Tätä en ole arvostanut, koska ostin tämän kukkivana, tämä ei ikään kuin ole omatekoinen. Daalia kukkii koko kesän, siitä pidän. Ja luonteeni mukaisesti pidän sen säännöllisestä muodosta.

Puutarhamessuilta ostamistani juurakoista parhaiten onnistui tämä anemone. Tätä yksilöä kyllä on jo syksy pörröttänyt.

Tänä vuonna omenia ei sitten tule. Ei tule naapureillekaan. Kukkimiskeleissä ei ollut mitään vikaa, joten arvelen puiden tarvitsevan lepovuotensa. Ja olen avoimesti tyytyväinen, koska se viime vuosi olikin sitten aivan mahdoton.

Hankin viimein uuden kameran, joten jälleen pääsin tarkkailemaan loppukesäistä palstaa linssin lävitse. Tämän kesän daalia on tällainen, lahjaksi saatu:

Laventeli voi hyvin, tämä selvisi viime talvesta ja on nyt kukoistanut ja kukkinut kaksi kuukautta.

Marjasato on tänä vuonna hyvä, mukaan lukien aronia, jossa oksat taipuvat marjojen painosta. Kuivaan näitä ja syön talven mittaan kourallinen kerrallaan. Kaipa niissä ne terveelliset ihmeaineet säilyvät. Mieluummin minä näitä syön kuin jotain Kiinasta rahdattuja goji-marjoja.

Muutenkin alkaa olla hamsterin olo. Pakastimessa ja jääkaapissa on vadelmaa, mustikkaa, musta- ja punaherukkaa, raparperia, puolukkaa ja karviaista. Niukka omenasato odottelee vielä puussa, vähäiset luumut tuli syötyä saman tien. Tänne vaan talvi, kyllä sinusta selvitään! 

Minulla on taipumusta säästäväisyyteen. Käydessäni puutarhaliikkeessä  huomasin, että rhodot olivat tarjouksessa. Oikeastaan ehkä olisin halunnut atsalean, mutta mukaan lähti Mauritz puoleen hintaan. Joku kriteerihän valinnoille pitää olla, tämä nyt sitten oli hinta. Mutta kaunishan Mauritzistakin pitäisi tulla, tämä kuva on lainattu www.rhodogarden.net sivustolta. Nyt vain sitten kevättä odottelemaan...

Kesä on kaarensa korkeudella. Marjat on kypsiä, vähäisestä omenasadosta kopsahtelee ensimmäiset jo nurmelle. Tuoksumiekkaliljat eivät ole vielä kukkavarsiaan näyttäneet, niitä vielä odottelen, muuta uutta ei enää ole tulossa. Kosteahkosta maasta on nyt helppo kiskoa rikkaruohoja.

Huomaan puuhaillessani ajattelevani jo ensi kesää. Ja puutarhurin ajatus on aina optimistinen. Se, mikä ei tänä kesänä onnistunut, onnistuu ensi kesänä. Puutarhuri ei koskaan ripottele siemeniä multaan tai istuta taimia ajatellen että joo tää on aina vaan tätä. Puutarhurin mielessä on ensi vuosi on aina parempi, uusi mahdollisuus, jotain odotettavaa.

Puutarhan kesä on saavuttanut satokauden. Vadelmia tulee aivan valtavasti ja osa väistämättä putoilee maahan. On kiire syödä pakastimesta viimevuotiset. Talvella söin niitä puuron päällä mausteena, sitten jogurtin ja jäätelön seassa, aina muutama lusikallinen kerrallaan. Nyt kulutusta on pitänyt kiihdyttää ja loput söin ihan purkista suoraan, sellaisenaan. Omenapiirakkaakin leivoin, ja silti omenaakin vielä riittää.

Tänä vuonna omenia tulee ehkä noin 10 % viime vuoden määrästä. Melbassa ei raakileita edes näy. Keltakanelin omenoissa on ikään kuin napa kuroutunut, joku niitäkin näyttää kiusaavan. Laikkuja ei ole, mutta muumioituneita yksilöitä on jo pudonnut.

Tänä vuonna aion kokeilla omenapuiden kesäleikkausta. Vuosiversot ovat taas ihan mahdottoman pitkiä, ihmettelen aina että mistä ne puut oikein voimansa löytävät. Löysin netistä ohjeen heinäkuun leikkaukselle sekä elokuun leikkaukselle. Teen varman päälle ja leikkaan aivan heinä-elokuun vaihteessa. Versot ovat nyt pehmoiset leikata.

Viimevuotinen kompostini on ollut huonolla hoidolla. Pehmeä aines on maatunut, mutta isommat karahkat eivät näytä häviävän. Vaikeimmin maatuvaa taitaa olla maa-artisokan varret, vaikka leikkelin palasiksi. Nyt yritän uudelleenkäynnistystä. Riivin omenapuun versoista pehmoiset lehdet sinne syötiksi, ajattelin lisätä vähän lämmintä kanankakkavettä ja kääntää koko homman vielä kerran. Josko uusi aines lähtisi maatumaan ja samalla pehmentäisi vanhoja kuivia kapuloita. Kyllä se oksasilppuri vaan olisi ihana, täytynee laittaa se ostoslistalle. Jos vaikka joku luopuisi vanhastaan...

Huomaan, ettei oikein koskaan tule mainittua säätä silloin kun se on sopiva. Sitä kommentoin vain silloin kuin on liian kuuma tai kylmä. Nyt siis kuuma.

Sormustinkukkien kolmas vuosi, kyllä mielestäni samat yksilöt ovat elossa kolmatta vuotta, vaikka kasvia kaksivuotiseksi mainitaan. Ehkä ne ovat viimevuotisten lehtiruusukkeita. Muuten puutarhani osoittaa rappion merkkejä, mutta tämän kesän annan mennä löysemmin rantein. Kaikkea ei ennätä tehdä viimeisen päälle, se vain on hyväksyttävä.

Tylsäksi käy ilman kameraa... Onneksi edellisiltä vuosilta löytyy kuvia. Pionini tietää aina juhannuksen ajankohdan; kukinta tulee tänäkin vuonna olemaan silloin parhaimmillaan. Jo auenneiden kukkien koosta kuitenkin päättelisin, että niistä tulee pienempiä kuin edellisinä vuosina. Mietin syytä: Oliko sittenkin liian pitkä kuiva kausi? Vai vähän kauempaa haettu syy eli kahvinporojen puuttuminen? Olen lopettanut kahvin keittämisen mökillä. Sain pionin ja mökin mukana oivan tukun neuvoja. Yksi niistä oli pionin lannoittaminen kahvinporoilla. Nyt kahteen kesään ei kahvinporoja enää ole ollut. Ja pioni ei enää kukoista. MOT?

Muuten kaikki on edennyt hyvin. Kirsikkapuuni on jo tähän mennessä tehnyt 30 cm vuosiversot. Puutarhamessuilta ostetut mukulat kaikki ovat kasvussa, mutta vähän ihmetyttää kuinka ne aikovat kukkia. Tuoksumiekkaliljat ennättivät viime vuonna hyvin kukkaan, mutta jotenkin ne eivät tunnu vartta venyttävän tänä vuonna. Jaakobinliljat näyttävät samalta kuin kaksi viikkoa sitten, jolloin ne ulos istutin. Pensaspuolella uusin hankinta on pallohortensia, joka löysi paikkansa alppiruusun vierestä, puolivarjosta.

Kotona sen sijaan on tapahtunut ihmeitä. Orvokkiamppeli pursuaa yli äyräiden ja kukkia on ilmaantunut muihinkin huonekasveihin. Mahtaako syynä olla se, että muun lannoitteen puutteessa olen tänä keväänä lannoittanut niitä nestemäisellä orkidealannoitteella? Sitä vaan sattui olemaan jäljellä onnettomien orkideayritelmien jäljiltä ja halusin sen vain käyttää hyödyksi. Ei se ainakaan mitään ole tappanut.

Olen suurella ilolla omaksunut facebookin käyttööni, itse asiassa jo jonkin aikaa sitten. Erityisesti se on tiivistänyt yhteydenpitoa suvun nuoremman polven kanssa. Ja kun tiedämme facebookista toistemme viimeisimmät arkikuulumiset (lasten hampaidentulot ja uhmaiät, työasiat ja lomat jne), voidaan suvun tapaamisissa keskittyä olennaisen puutarhatiedon vaihtamiseen. Eli miten ne sun tuoksuherneet kestivät parvekkeelle siirron, et usko miten suuri jouluruusu minun naapurillani on, toipuiko se sun omenapuu niistä rusakoiden tuhoista. Meidän suvussa on puutarhaintoutuneita kolmessa polvessa, nuoret perheenperustajat tuntuvat olevan kaikkein palavasieluisimpia.

Itse asiassa toukokuisissa sukujuhlissa kannattaisikin järjestää taimienvaihtopöytä. Kukin voisi tuoda ylimääräiset vaihtoon.

Nyt on aika kerätä keppejä talteen! Siirtolapuutarhapalstalla tai -alueella ei yleensä ole paikkaa, josta kesän mittaan voisi käydä tarvitsemansa kepin taittelemassa silloin kun herneet, kärhöt, kaniverkot, tms. tarvitsevat tukea. Tarve täytyy ennakoida. Nyt kun kaikki leikkelevät puita ja pensaitaan ja raivaavat palstojaan, on keppejä hyvin saatavilla. Meillä on risujen keruupaikka, josta käyn katkomassa koko kesän tarvekepit. Enpä ole joutunut turvautumaan maailman ääristä raahattuihin bambukeppeihin.

Koska pidän tätä blogia myös omana puutarhapäiväkirjanani, tässä edistymismerkintöjä. Aikaisemmista vuosista viisastuneena aloitin esikasvatuksen myöhemmin kuin aikaisemmin. Purkkeja ja nyssäköitä on joka nurkassa. Paras edistyjä on ollut jaakobinlilja, jotka kasvavat melkein silmissä. Luin juuri tuossa nettikirjoituksia aiheesta, ilmeisesti se voisi olla myös huonekasvina. Aion nämä laittaa ulos kesäkuussa. Kukintaa on luvassa neljän kuukauden päästä istutuksesta, eli elokuun tienoilla. Onpahan jotain mitä odottaa.

Ongelmaksi näiden kanssa tullee se kuinka ne saadaan pussissa pysymään vielä noin kuukauden verran ennen kuin uskallan ne ulos laittaa. Pussissa kasvattaminen on oma innovaationi. Se on helppoa, ostetaan multapussi, leikataan se auki ja kaivetaan sipulit sinne. Lisäksi maahan istuttaminen on helppoa häiritsemättä kasveja ja rikkomatta juuria: kaivetaan sopiva kuoppa, asetetaan kasvi pusseineen sinne ja leikataan veitsellä pussi pois kasvin ympäriltä. Siirrän esikasvatetut taimet kotoa mökille yleensä repussa pyörällä ajaen. Jos kovin hurjasti tuossa kasvavat, pussi kyllä aina mahtuu reppuun, mutta varret liehuvat sitten viirinä niskassani.

Talvikkina kuvaamani kasvi työntää keltaista nuppua. Vaikuttaa rikkaruoholta. En poista postausta kuitenkaan, koska paljon samannäköinen se oli kuin odottamani talvikki. Eli se olis voinut olla se.