Vielä mökittömyyden viattomuudessa haaveilin makoilevani viltillä omenapuun katveessa. Mökillisenä sitä en vielä koskaan ole tehnyt, ei vaan jouda. Mielessä on aina seuraava työ juuri kun yhden on saanut tehtyä. Tämä tuli mieleen kun tänään tulppaanien valokuvausta varten laskeudun makuulleni keltakanelin alle. Otin samalla oheisen kuvan - unohdin näes päivittää silmutilannekuvan, tästä näkyy, että pienet lehdet ovat jo puhjenneet. Ja kyllä, nuput näkyy jo.

Voi miten olisi ollut mukavaa jäädä makoilemaan siihen ruohikolle. En sitten kehdannut, koska arvelin että pian joku ohikulkija tai naapuri tulee elvyttämään kumoon kellahtanutta naisparkaa. Tosin uskon, että naapureiden psykologinen silmä on jo sanonut että ihan pienestä ei meikäläisen tontin tapahtumissa kannata hätkähtää. Heille riittäisi varmaan, jos reporankana makoileva puutarhuri pienellä liikahduksella aina silloin tällöin osoittaisi elonmerkkejä. Mutta ohikulkijat ovat jo vähän vaikeampi juttu. Meidän puutarha on julkista tilaa, kaupungin virkistysaluetta. Siksi portit pidetään päiväsaikaan auki ja kenellä tahansa on oikeus tulla kävelemään kujillemme. Pensasaitojen korkeus saa olla maksimissaan 140 cm, eli keskimittainen aikuinen pystyy mainiosti katselemaan sen ylitse. Eli käytännössä, koska palstan vuokra on sangen pieni, me viljelijät maksamme osan vuokrasta luonnossa, tässä tapauksessa reippaalla puuhailulla muiden veronmaksajien silmien iloksi ja virkistykseksi.

Oikeasti se ei ole kummoinenkaan ongelma. Toki omalla tontilla voi olla peittäviäkin aidanteita ja rakennusten sijoittelulla voi tontille järjestää rauhallista yksityisaluettakin. Sitä paitsi aina voi ajatella, että ohikulkija on joku inha grynderi, joka katsoo - ei viljelijää - vaan maata dollarinkuvat silmissään. Mutta sorry vaan, siirtolapuutarhat ovat suomalaista kaupunkikulttuurimaisemaa, ja me siis teemme arvokasta perinnetyötä eikä tätä maata saa jalostaa muuhun käyttöön.

Toinen silmänpalvonta tänään: nurmikon leikkuu ensimmäisen kerran tänä vuonna. Laskin, että ehkä enää vain 19 kertaa tänä kesänä... Perinteinen leikkuukaljakin oli jäänyt hankkimatta. Työn vastenmielisyydestä huolimatta tein sen hyvin. Eli vinkki täydelliseen nurmikkoon: leikataan, haravoidaan ja leikataan uudelleen.

Ja tässä vielä tulos siitä kellahduksesta, ihan kiva kuva.