Mökin mukana tuli paljon viisaita neuvoja. Yksi niistä oli kesäkuun 10. päivän tienoon hallayöt. Eli ennen sitä ei kannata mitään kovin arkaa istuttaa ulos. 24.4. kirjoituksessani on kuva ruipeloista taimistani. Suuri osa niistä on yhä hengissä ja ollut viimeisen kuukauden ajan kasvihuoneessa. Mutta eivät ne erityisen viihtyväisiltä siellä ole näyttäneet. Istutin ne ulos viime viikon lopulla. Ja heti alkoivat kukoistamaan, ensimmäisen itsenäisen yön jälkeen saivat ryhtiä ja puhtia. Tämä rassukka (tuleva härmesalvia) sai heti joltain ötökältä turpiinsa. Lienenkö ollut liian suojelevainen ja liian pitkään.

Orvokit taas ovat olleet yötä ulkona jo kuukauden verran. Ja viihtyvät hyvin. Mutta jotenkin koen näiden ilmeen tyytymättömäksi ja syyttäväksi. Katsokaa nyt näitä naamoja!