Eilen illalla alkoi kuulostaa siltä, etten ole yksin kotona. Ääni oli hento rouskutus, jonka kuuli jos jaksoi olla hengittämättä hiljaa. Mielikuvitus kävi läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot, joista tietysti epämieluisin oli rotta. Onneksi asia selvisi suhteellisen nopeasti, kun rouskuttaja putosi lattialle selälleen räpistelemään, oli siis suuri koppakuoriainen.

Seuraava hyökkäys tapahtui heti aamulla. Aamupäivän ollessa jo pitkällä kani tallusti raskain askelin mökin alle päin. Toki lähti liukkaasti lipettiin kun vähän tömistelin. Mutta jälleen lähti ajatus liikkeelle. Miksi se liikkui niin hitaasti? Onko sillä poikaset mökin alla vai oliko se menossa niitä synnyttämään? Jos nyt tukin mökin alle vievät aukot, jääkö sinne poikue näkemään nälkää? Kaikki vaihtoehdot ovat epämieluisia.

Paras (tai ainakin hauskin) kuulemani kaninkarkoituskeino on koirankarvoilla täytetty villasukka. En tiedä toimiiko, mutta ei liene vaikea toteuttaakaan.