Alkukesäiseen tapaan aamu alkoi ankaralla kitkemissessiolla. Alueella, jossa siis on kahdeksankymmenen vuoden ajan intensiivisesti harjoitettu puutarhanhoitoa, on ehkä enemmän kitkettäviä karkulaisia kuin rikkaruohoja. Joskus tekisi mieli antaa niille vapaat kädet, katsoa, mikä kukkapenkistä kehittyisi, jos se saisi itse muokata itsensä. No tylsään tapaani yritin pitää rotia, vuokot on kivoja, mutta ei niiden tarvitse joka paikkaan tunkea.

Artisokkapenkissä oli ihan akileijan näköisiä taimia, annan niiden kasvaa. Naapurista tien toiselta puolelta on tullut hyvin kaunis angervo, sekin on tervetullut.

Sinisten kukkien ongelma ratkesi oikeastaan jo pari päivää sitten, en vaan viitsinyt tunnustaa. Ostin siis syksyllä sinistä sipulikukkaa, hienon näköistä oli eikä sille tuntunut oikein löytyvän edes suomenkielistä nimeä. Nimenä taisi olla Early springflower. Nyt tajusin, että olen ostanut sinililjaa, siis sitä mitä se palsta oli jo ennestään niin täynnä että jo kyllästyttää. Heh, sellaista sattuu.