Siirtolapuutarhassa on tähän aikaan vuodesta mielenkiintoinen tuoksumaailma. Ainakin meillä, jossa jokaisella palstalla kypsyy nyt miljoonittain omenia vanhoissa suurissa puissa. Hiljaisena iltana kuulee jatkuvasti kopsahduksia kypsien putoillessa maahan. Omalla palstallakin pudokkaiden poimiminen kestää niin kauan, että ainakin pari uutta omenaa on ennättänyt pudota jo ennen kuin ensimmäinen kierros on valmis. Näillä säillä omenat eivät hirveän nopeasti ala käymään, mutta muutaman päivän välein käydessä palstalle löytäisi sokeakin pelkän tuoksun perusteella. Lämpöisenä syysiltana koko alue peittyy hieman alkoholimaiseen tuoksumattoon, jossa on häivähdys kuin jostain kemikaalista.

Omenien määrästä tulee paniikkia. Tähän mennessä olen kärrännyt pois kolme täyttä kottikärryllistä, arviolta 20 kiloa jokaisessa. Pari vuotta sitten arvioin kokonaissadon määräksi 400 kiloa. Tänä vuonna satoa on enemmän. Siinä on yhdelle hengelle haastetta.