En tiedä kuinka aikainen kevät oikein määritellään. Mutta tänään on jo lumikelloja sekä krookuksen piippoja näkyvillä, ties monta päivää ne siellä jo ovat olleetkaan. Saappaan varsi riitti puuhailuun, varsinkin kun poljin lunta tiukaksi tasanteeksi puiden ympärille. Ensimmäinen omenapuu tuli jo kerityksi. Mielessäni nimesin sen sutturaksi, oikeaa lajikenimeä sille ei ole tiedossa. Ruma on kuin mikä eikä tee hedelmää, mutta on noin kymmenvuotiaan hyvä näkösuoja tielle päin, joten saa elää.

1332606498_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Myös huussin sisältö siirtyi keräyssäiliöön, oli helppo hiissata muovisäkissä lumisia polkuja pitkin. En pysähtynyt sisältöä tarkastelemaan lähempää, mutta ei ainakaan haju haitannut. Olen nyt siis toistaiseksi sovinnossa nykyisen kompostivessasysteemini kanssa. Jos lotossa voitan, korjaan sitten huussin lisäksi yhtä sun toista muutakin. 1332606450_img-d41d8cd98f00b204e9800998e