Siirtolapuutarhaelämää

Myöhäisherännäinen magnolia

2013-07-13T21:24:00+03:00

Magnolia on tarjoamassa sydänkesän yllätyksen: ensin puhkesi yksi kukkanuppu, sitten kolme lisää! Ehkä se on ollut taimitarhalla jonkinlaisessa välitilassa ja nyt maahan päästyään kokee kevään koittaneen. Juttelen nyt nupuille, jos ne vaikka tarvitsevat rohkaisua.

Magnolia-hurahdus

2013-06-12T20:17:00+03:00

Olin jo vuoden verran arponut magnolian ja ei-magnolian välillä. Ei-äänet päässäni liittyvät siihen, että tarkoitus oli pysyä perinteisissä puutarhakasveissa. Mutku magnolia on vaan niin ihana ja muistuttaa menneistä vuosistani muilla mailla. Lopulta ei niin hirveästi tarvinnut tehdä valintaa, pysähdys Mustilan arboretumissa ja siellä piipahdus myyntipuolelle. Mukaan tarttui Wada's memory. Vielä pysähdyin harkitsemaan sitä, että sen luvattiin kasvavan 3-5 metrin korkuiseksi. Sehän ón yli siirtolapuutarhan suosituskorkeuden. Päätin kuitenkin, että alan pohtia ongelmaa sitten 3,5 metrin jälkeen. Jos kumpikin meistä sitten vielä on elossa.

Siirtolapuutarhan hankinnan aikoihin ensimmäinen kasvihaaveeni olivat kurjenmiekat. Ensimmäiset juurakot eivät lainkaan nousseet, seuraavaksi ostettu taimi kituu vieläkin. Viime kesänä lahjaksi saamani kurjenmiekka oli nyt pusertanut kukan, samoin siirtolapuutarhapäiviltä toiselta viljelijältä ostettu. Melkein jo kuvasin niitä ainokaisia kukkia. Eilen sitten vierailin palstalla, jossa kurjenmiekka muodosti valtavan täydellisen pusikon. Nöyryys palasi. En edes häkellykseltäni hoksannut kysyä, että miten se oli saatu kasvamaani niin hienoksi. Jos joskus onnistun yhtä hyvin, voisin nimetä mökkini Villa Monet'iksi.

Vuohenputki pelastaa maailman nälänhädältä

2013-05-25T19:35:52+03:00

Tai oikeesti ei. Kai. Mutta se olisi otsikko, jonka haluaisin nähdä. Ajatelkaapa. Viime aikoina on lehdistössä kerrottu hyönteisten syömisestä maailman ruokaongelman ratkaisuna. Jos rikkaruohoja voisi syödä, vitsauksesta tulisikin siunaus. Ehkä jopa olisin rikas. Ja etanoita varmaan voisikin oikeasti syödä, mutta ei houkuttele. Nyt niidenkin ravintoaineet menee hukkaan. Jonkun muun täytyy maailma pelastaa.

Maailma on erinäköinen silppurinomistajan silmin

2013-04-29T20:53:00+03:00

Tämä on mukaelma vanhasta mainoksesta. Mutta totta, oksasilppuri muuttaa elämän! Puutarhuroinnin kaikkein tylsin työ on risujen yms. jätteiden kottikärryttäminen satojen metrien päähän risupaikalle. Oksia ei edes saa kovin tiiviisti pakattua kärryyn, joten työ on myös tehotonta, ei pelkästään puuduttavaa. Mutta nyt, nyt voin työntää ylijäämät vihreään kitaan ja toisesta päästä pulppuaa tasaista oksamuroa. Sillä aion kuorruttaa puiden ja vadelman juuret.

Omenapuiden leikkuu on melko puuduttavaa myös, mutta siinä näkee selvemmin työnsä tulokset. Viimeisen puun sain leikattua eilen. Taas kerran vannoin, että se puu saa ensi keväänä maistaa moottorisahaa. Se on kasvanut kuritta, ja totta kyllä sellaisen ylläpitäminen on vaikeaa.

Daalian juurakot yrittävät jo pussistaan ulos. Yritän vielä jaksaa odottaa multiinpanoa ainakin viikon verran. Kerran lähdettyään se kasvaa vauhdilla ja ennättää hyvin heinäkuuksi tehdä nuppunsa.

Aina sitä innostuu

2013-04-07T21:43:00+03:00

Puutarhurointi on pitkäjänteinen harrastus. Vaatii jonkinmoista uskoa sekoitella siemeniä hiekkaan, kylmettää seosta kahdeksan viikkoa, levitellä seos maahan ja uskoa, että siitä ensi kesänä tulee kasvi. Silti sen vaan haluaa tehdä. Ja jos se ei nyt onnistu, niin sitten yritetään uudelleen. Ensimmäinen kylvös on sinivaleunikkoa, kuolanpioni menee idätykseen heti kun hiekkaa löytyy. Jo pelkät siemenpakkaukset on kauniita.

Uusi alku

2013-02-24T09:43:00+02:00

Annan Vuodatukselle uuden mahdollisuuden.

Mielessä siintää kuudes tarhurointikesä - tosin toivon vielä, että siintää kaukana. Talven puuhat on vielä pahasti kesken. Kyllä keväästä sitten aikanaan ennättää stressata!

(Ja tässä piti olla kuva, joka ei jostain syystä tule näkyviin...)

Vapaus koittaa

2012-09-21T19:10:01+03:00

Into blogin päivittämiseen meni kertaheitolla, kuvaton blogi on ramman näköinen. Olen pahoillani, jos joku on pettynyt kun kesän tarina jäi kesken.

Otsikossa mainittu vapaus liittyy siihen, että omenapuut on tyhjiä ja on taas mahdollisuus käyttää viikonloput ja illat muuhunkin kuin omenakarnevaaleihin. Viimeiset omenat ovat korissa parvekkeella ja pohjan jo häämöttäessä ne eivät enää paljon mieltä paina. Ruoho kasvanee vielä muutaman viikon, joten ruohonleikkuu on suoritettava vielä kerran tai pari. Olen keväisin leikannut omenapuita kovalla kädellä, tulos näkyy nyt kun satomäärä on järkevöitynyt aika lailla sopivalle tasolle. Yhden puun olen onnistunut leikkaamaan pilalle. Omenasadollisesti sillä ei ole merkitystä, koska ei se ennenkään mitään tuottanut, mutta onhan se ruma.

Syystouhuja on jäljellä vielä vadelma-aidan siistimisessä ja sitten myöhemmin lehtien haravoinnissa. Nyt saa sohva kutsua.

Vuodatuskauheuksia

2012-07-31T19:55:01+03:00

Aika lailla tympii tämä tilanne menetettyjen kuvien osalta. En ole vielä jaksanut päättää mitä teen jatkossa. Toisaalta toisaalta.

Pieni listaus tapahtuneista asioista (etanoista oli puhetta ennen taukoa):
- ne härmesalviat tuli syötyä viimeistä juurenpalasta myöten, ne kai olivat etanoiden superherkkuruokaa. Ostin kostoksi kukkivat taimet, mutta eihän se ole sama asia, ainakaan omasta mielestäni.
- ystäväni, joka ravintolassa aina tilaa etanoita kun vain niitä on tarjolla, ei luvannut syödä valmistamaani etana-ateriaa. Toinen ystävä on lupautunut, jos itse syön ensimmäisen. Tämä on vielä harkinnan alla, mutta tuntuu että se olisi paras kosto näille nilviäisille.
- itsekin jo kyllästyin koko etana-aiheeseen. Jos kuitenkin joskus kuulette naisihmisen soittavan luontoiltaan etanoista, se todennäköisesti olen minä. Ne älyttömät olennot, niitä tapaa lipputangon narussa, kasvihuoneen katolla tunkemassa tuuletusluukusta sisään, kolmen metrin korkeudella omenapuusta. Kaikkialla.
- vadelmasato on myöhässä, ovat nyt kypsiä, niitä tulee paljon. Myös omenia on tulossa paljon, mutta niissä on vikoja. Kirvoja tuhosin onnistuneesti rasvattomalla maidolla.
- kurjenmiekkalajikkeita on nyt tullut kaksi lisää ja lisää on luvassa. Ostaessani mökin haaveilin nimenomaan kurjenmiekoista.
- karmiininpunaisessa pionissani putkahti yksi Sarah Bernhardt-kukka, siis vaaleanpunainen jossa keskellä keltaiset heteet. En millään keksi, miten se on mahdollista.

Kauheuksia III

2012-06-25T08:58:01+03:00

Minä nyt intouduin jakamaan näitä puutarhanhoidon kauheuksia. Yritin viimein saada loputkin härmesalviat maahan, ne siis eivät millään tuntuneet kasvavan pikkupurkeissa, ei kasvihuoneessa eikä ulkona. Tässä on tulos:

Kuva vaatii selityksen: Laitoin eilen päivällä nuo purkit taimien suojaksi. Leikkasin jopa sahalaitareunat noihin korkeampiin, matalan pohjaosan laitoin vain sellaisenaan. Illalla etanat olivat löytäneet tiensä kaikkiin purkkeihin, myös korkeisiin. Siinä kyllä epäilen, että pikku etanoita on ollut mullan seassa ja ne vain ovat nousseet sieltä sattumoisin purkin sisäpuolelle. Oli miten oli, kaikkia oli syöty. Iso etana oli itse teossa matalassa purkissa. No kun se taimi oli menetetty, siirsin sen suojuksen vasemmalla olevan taimen suojaksi. Aamulla senkin kimpussa oli etana! Ei kyllä sama, se eilinen ei elä enää. Korkeidenkin purkkien sisältä oli kadonnut lehtiä. Epätoivoista!

Kauheuksia II

2012-06-24T20:50:01+03:00

Tämän päivän kauheuksia en pystynyt edes kuvaamaan. Lähtötilanne oli tämä:

Kaikissa omenapuissa oli näitä pesäverkkoja, osa valkoisia ja osa tällaisia ruskeita. Laitoin hanskat käteen ja kouraisin ne muovipussiin. Osa oli tällaisia siistejä, osassa kiemurteli. Yhden kerran kurkkasin kouraani ja se riitti. Ei huvittanut valokuvata, sellaisen kuvan näyttäminen olisi jopa liian julmaa. Lopetettuani pussi solmuun ja roskiin. Sitten vielä ravistelin farkunlahkeesta kolmesenttisen valkoisen toukan, siinä vinkkiä. Oli jonkinlainen voittajan olo kuitenkin, varsinaista luomutorjuntaa.