Olin jo vuoden verran arponut magnolian ja ei-magnolian välillä. Ei-äänet päässäni liittyvät siihen, että tarkoitus oli pysyä perinteisissä puutarhakasveissa. Mutku magnolia on vaan niin ihana ja muistuttaa menneistä vuosistani muilla mailla. Lopulta ei niin hirveästi tarvinnut tehdä valintaa, pysähdys Mustilan arboretumissa ja siellä piipahdus myyntipuolelle. Mukaan tarttui Wada's memory. Vielä pysähdyin harkitsemaan sitä, että sen luvattiin kasvavan 3-5 metrin korkuiseksi. Sehän ón yli siirtolapuutarhan suosituskorkeuden. Päätin kuitenkin, että alan pohtia ongelmaa sitten 3,5 metrin jälkeen. Jos kumpikin meistä sitten vielä on elossa.

Siirtolapuutarhan hankinnan aikoihin ensimmäinen kasvihaaveeni olivat kurjenmiekat. Ensimmäiset juurakot eivät lainkaan nousseet, seuraavaksi ostettu taimi kituu vieläkin. Viime kesänä lahjaksi saamani kurjenmiekka oli nyt pusertanut kukan, samoin siirtolapuutarhapäiviltä toiselta viljelijältä ostettu. Melkein jo kuvasin niitä ainokaisia kukkia. Eilen sitten vierailin palstalla, jossa kurjenmiekka muodosti valtavan täydellisen pusikon. Nöyryys palasi. En edes häkellykseltäni hoksannut kysyä, että miten se oli saatu kasvamaani niin hienoksi. Jos joskus onnistun yhtä hyvin, voisin nimetä mökkini Villa Monet'iksi.