Puutarhanhoitaja yleensä on kasvirakas ja sen takia suhde eläinmaailmaan muodostuukin kompleksiseksi. Tokihan on joitakin pikkuapulaisia, kuten kastemadot, joista on oikeasti apua puutarhanhoidossa. Mutta enimmäkseen taitaa olla niin, että eläinmaailma pyrkii sabotoimaan puutarhurin pyrkimyksiä. Ensimmäisen kesän eläinhavaintoja tässä: (ajokoiran kokoinen) rusakko, kani x 1000, myyrä, varis (vei mm. aurajuustolla täytetyn viikunan pöydältä), harakka, lokki (likasi katon), räkättirastas (liikkui laumana varsinkin marja-aikaan), ihrakuoriainen, kirva x 1000000, kärpänen (sai alaikäisessä vieraassa aikaan syvän järkytyksen tulvahtaessaan kompostikäymälästä koko miljoonaperheensä kanssa), erilaiset omenaa vikuuttavat hyönteiset, orava, muurahaiset, joku pistävä hyönteinen, etana. Joku joka oli syönyt linnun. Hyötyeläimiäkin on ja niille ollaan kiitollisia: kastemadon lisäksi kimalaiset ja mehiläiset sekä pikkulinnut ja leppäkertut. Perhosia oli vähän, samoin kiitäjiä. Satakieli viihdytti alkukesästä lähimetsiköstä käsin.

Eläinten kanssa olen pyrkinyt elämään sovussa, korkeintaan passiivista vastarintaa tehden. Mutta kieltämättä kirvojen ja kärpästen kanssa tekisi mieli turvautua kättä pitempään. Kaniongelma on muiden hoidettava, onneksi siihen päätökseen ei tarvitse itse osallistua.